Arvot, joihin Kuljetusrinki Oy uskoo

Rehellinen.. läpinäkyvä ja totuudessa pysyvä
Intohimoinen.. voimakas halu parantaa asioita ja töiden hoitaminen ammattiylpeydellä
Nopea.. asiakaspalvelu, kaikkien asioiden hoitaminen viivyttelemättä sisäisesti niin kuin ulkoisesti
Kannattava.. tehdä työtä kannattavasti ja tehokkaasti, se mahdollistaa, työpaikkojen säilyvyyden, ihmisten ja yrityksen kehittämisen, sekä investoinnit
Inhimillinen.. ihmisistä huolehtiminen, virheistä oppiminen, tasavertaisuus sekä ympäristön huomioon ottaminen toiminnassamme

Kaikki alkoi Transitista

Kuljetusrinki Oy on vuonna 1989 perustettu suomalainen perheyritys. Yrityksen on perustanut nykyinen hallituksen jäsen Veikko Aro.

Veikko perusti työntekonsa ahkeruudelle ja rehellisyydelle. Jos paperiastia oli luvattu tyhjentää, se myös tehtiin. Samat periaatteet ovat seuranneet Kuljetusrinkiä nykypäivään. 30 vuoden aikana yritys on kehittynyt yhdestä tekijästä ja käytetystä Ford Transitista noin 40 työntekijän ympäristöhuollon asiantuntijaksi.

Katso video

Pari lukua meistä

1
Työntekijää

Perheyrityksemme kasvaa tasaisesti.

1 %
Suosittelee meitä

Teemme työtä asiakkaiden luottamuksen eteen.

1
Kuppia kahvia/vuosi

Pannu porisee jokaisena päivänä.

Toimimme vastuullisesti

Kuljetusrinki Oy:n tarina

Yrityksen perustaja Veikko Aro ei tosiaan tiennyt, mihin hän ryhtyi 80-luvun lopulla ostaessaan Ford Transit -pakettiauton. Veikko päätti irtautua työntekijän roolistaan ja ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi.

”Periaatteessa homma lähti liikkeelle jo aiemmin, mutta virallisesti vuonna 1989. Olin isossa jätefirmassa ensin kuskina ja sitä ennen kymmenen vuotta huolintaliikkeessä. Ne teki musta siinä jätefirmassa työnjohtajan. Päätin sitten lähteä, kun ei se homma toiminut ihan toivotulla tavalla. Ei polteltu siltoja, eikä paukuteltu ovia, mutta tuli ajatus, että voisi yrittää tehdä itse jotain.”, Veikko muistelee alkutaivaltaan.

Pienyrittäjälle ominaisella tavalla, myös Veikko keksi useita keinoja ansaita elantonsa. Mukaan mahtui muun muassa pyöräkuormaajalla ajamista ja siivousta. Ajatus kierrättämisestä syntyi puolivahingossa, sillä jotain oli keksittävä elannon takaamiseksi.

”Roskahommissa oppi katsomaan roskalavoille, että mitä siellä on. Ei siinä kierrätystä mietitty, vaan se oli ihan elämistä ja siinä sitten funtsin, että roskiksissa on paljon pahvia. Kävin Klaukkalassa ostamassa muutaman tuhannen markan Transitin ja seuraavana arkipäivänä lähdin harjoittelemaan dyykkausta. Ajelin läpi tuttuja roskapaikkoja ja katselin, olisiko siellä pahvia. Ihan dyykkaamista se oli, ei se mitään järjestettyä toimintaa ollut silloin”, Veikko naurahtaa.

Alku oli vaivalloinen. Säästössä olleista rahoista Veikko käytti ison osan pakettiautoon, eikä ensimmäinen laskutettu keikka näyttänyt lohdulliselta: 30 markkaa. Se ei riittänyt kuusihenkisen perheen elättämiseen. Työtä onneksi riitti. Moni yritys oli suorastaan kiitollinen siitä, että heidän pahvinsa käytiin hakemassa pois. Muutamassa kuukaudessa toiminta kehittyi siinä määrin, että Veikko pystyi vaihtamaan pakettiauton kuorma-autoon.

”Siinä alkoi muodostua vakituisia paikkoja, kun pystyi näyttämään, että pystyn hoitamaan hommat. Joukossa oli nykyäänkin menestyviä yrityksiä, joille aloitin heidän kierrätystoimintansa. Asuttiin siinä vaiheessa Malmilla ja autot huolsin itse siinä meidän pihalla, koska ei sitä rahaa oikein ollut.”

Liiketoiminta kehittyi vähitellen töiden vakiintuessa. Samalla perheyrityksen raamit alkoivat muodostua. Ensin töihin tuli Veikon veli Matti ja sen jälkeen vanhin poika Sami. Kalustoon saatiin ensimmäinen vaihtolava-auto ja työnkuvaan kuului talvisin lumenajoa. Välistä työpäivät venyivät niin pitkiksi, että Veikko nukkui yön autossa ja jatkoi urakointia seuraavana aamuna.

Veikko muistelee yrityksen alkuaikoja kiireisenä puurtamisena. Toiminta kehittyi, mutta aika oli välistä kortilla ja pian kuvioihin tulivat myös lasten urheiluharrastukset. Silloin ei ollut aika miettiä toiminnan merkitystä. Sen aika on nyt.

”Jälkikäteen ajateltuna ollaan oltu jonkinlaisia uranuurtajia kierrätyksessä. Silloin meikäläisille naurettiin, että onko tuo muka duunia, mutta nykyään jo ihan laki vaatii erinäköistä kierrätystä. On sitä muutaman jo eläkeläisen kanssa juteltu, että kyllä nämä hommat vaan ovat kehittyneet”, Veikko vertaa.