0400 479 346
Ota yhteyttä lomakkeella
Pitkän linjan toimija Pitkän linjan toimija

Pitkän linjan toimija

Tätä kaikkea olemme

Ikonisista punavalkoraidoistaan tunnettu kiertotalouden ammattilainen. Pitkän linjan toimija ja perinteikäs perheyritys. Tekoälyyn, robotiikkaan ja moderniin teknologiaan investoiva edelläkävijä – meistä on moneksi ja vielä enemmän on tulossa!

Rehellinen

Läpinäkyvä ja totuudessa pysyvä.

Intohimoinen

Voimakas halu parantaa asioita ja töiden hoitaminen ammattiylpeydellä.

Nopea

Asiakaspalvelu, kaikkien asioiden hoitaminen viivyttelemättä sisäisesti niin kuin ulkoisesti.

Kannattava

Tehdä työtä kannattavasti ja tehokkaasti, se mahdollistaa, työpaikkojen säilyvyyden, ihmisten ja yrityksen kehittämisen, sekä investoinnit.

Inhimillinen

Ihmisistä huolehtiminen, virheistä oppiminen, tasavertaisuus sekä ympäristön huomioon ottaminen toiminnassamme.

Yrityksen perustaja Veikko Aro ei tosiaan tiennyt, mihin hän ryhtyi 80-luvun lopulla ostaessaan Ford Transit -pakettiauton. Veikko päätti irtautua työntekijän roolistaan ja ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi.

”Periaatteessa homma lähti liikkeelle jo aiemmin, mutta virallisesti vuonna 1989. Olin isossa jätefirmassa ensin kuskina ja sitä ennen kymmenen vuotta huolintaliikkeessä. Ne teki musta siinä jätefirmassa työnjohtajan. Päätin sitten lähteä, kun ei se homma toiminut ihan toivotulla tavalla. Ei polteltu siltoja, eikä paukuteltu ovia, mutta tuli ajatus, että voisi yrittää tehdä itse jotain.”, Veikko muistelee alkutaivaltaan.

Pienyrittäjälle ominaisella tavalla, myös Veikko keksi useita keinoja ansaita elantonsa. Mukaan mahtui muun muassa pyöräkuormaajalla ajamista ja siivousta. Ajatus kierrättämisestä syntyi puolivahingossa, sillä jotain oli keksittävä elannon takaamiseksi.

”Roskahommissa oppi katsomaan roskalavoille, että mitä siellä on. Ei siinä kierrätystä mietitty, vaan se oli ihan elämistä ja siinä sitten funtsin, että roskiksissa on paljon pahvia. Kävin Klaukkalassa ostamassa muutaman tuhannen markan Transitin ja seuraavana arkipäivänä lähdin harjoittelemaan dyykkausta. Ajelin läpi tuttuja roskapaikkoja ja katselin, olisiko siellä pahvia. Ihan dyykkaamista se oli, ei se mitään järjestettyä toimintaa ollut silloin”, Veikko naurahtaa.

Alku oli vaivalloinen. Säästössä olleista rahoista Veikko käytti ison osan pakettiautoon, eikä ensimmäinen laskutettu keikka näyttänyt lohdulliselta: 30 markkaa. Se ei riittänyt kuusihenkisen perheen elättämiseen. Työtä onneksi riitti. Moni yritys oli suorastaan kiitollinen siitä, että heidän pahvinsa käytiin hakemassa pois. Muutamassa kuukaudessa toiminta kehittyi siinä määrin, että Veikko pystyi vaihtamaan pakettiauton kuorma-autoon.

”Siinä alkoi muodostua vakituisia paikkoja, kun pystyi näyttämään, että pystyn hoitamaan hommat. Joukossa oli nykyäänkin menestyviä yrityksiä, joille aloitin heidän kierrätystoimintansa. Asuttiin siinä vaiheessa Malmilla ja autot huolsin itse siinä meidän pihalla, koska ei sitä rahaa oikein ollut.”

Liiketoiminta kehittyi vähitellen töiden vakiintuessa. Samalla perheyrityksen raamit alkoivat muodostua. Ensin töihin tuli Veikon veli Matti ja sen jälkeen vanhin poika Sami. Kalustoon saatiin ensimmäinen vaihtolava-auto ja työnkuvaan kuului talvisin lumenajoa. Välistä työpäivät venyivät niin pitkiksi, että Veikko nukkui yön autossa ja jatkoi urakointia seuraavana aamuna.

Veikko muistelee yrityksen alkuaikoja kiireisenä puurtamisena. Toiminta kehittyi, mutta aika oli välistä kortilla ja pian kuvioihin tulivat myös lasten urheiluharrastukset. Silloin ei ollut aika miettiä toiminnan merkitystä. Sen aika on nyt.

”Jälkikäteen ajateltuna ollaan oltu jonkinlaisia uranuurtajia kierrätyksessä. Silloin meikäläisille naurettiin, että onko tuo muka duunia, mutta nykyään jo ihan laki vaatii erinäköistä kierrätystä. On sitä muutaman jo eläkeläisen kanssa juteltu, että kyllä nämä hommat vaan ovat kehittyneet”, Veikko vertaa.

Meillä työskentelee

32

ihmisammattilaista

Meillä työskentelee

3

robottiammattilaista

Käytössämme on

20

yksikköä kuljetuskalustoa

Liikevaihtomme on

10,5

miljoonaa euroa

Kauttamme kulkee vuosittain

35 000

tonnia materiaaleja

Asiakkaistamme

94,3 %

suosittelee palveluitamme (NPS 2025)

Laatu ja ympäristö

SertifikaattiKuljetusringin toimintaa ohjaa kolme kansainvälistä laatustandardia: laatujärjestelmä ISO 9001, ympäristöjärjestelmä ISO 14001 ja työturvallisuusjärjestelmä ISO 45001. Ne takaavat yrityksen vastuullisen toiminnan mitattavalla ja todistetulla tavalla ja osoittavat sitoutumista jatkuvaan parantamiseen, kestävään kehitykseen ja henkilöstön hyvinvointiin.

Kuljetusringin toimitusjohtaja Markus Närhi pitää sertifikaatteja tärkeinä, sillä niiden avulla Kuljetusrinki voi kehittää toimintaansa laaja-alaisesti ja luvata asiakkailleen laadukkaan, vastuullisen ja turvallisen palvelutarjonnan nyt ja tulevaisuudessa. Toimintaan kuuluu oleellisena osana ulkopuolisen tahon tekemä säännöllinen tarkastus, jossa käydään läpi Kuljetusringin toimintaa ja tavoitteita.

– Laatuvarmennettu toiminta ja palvelulupausten täyttyminen lähtee ammattitaitoisesta ja hyvinvoivasta henkilöstöstä. ISO 45001 -standardilla varmistamme, että meillä voidaan hyvin ja työskennellään turvallisesti. Näin yllämme ISO 9001- ja ISO 14001-standardien mukaiseen työn laatuun ja pienempiin ympäristövaikutuksiin. Asiakkaidemme tyytyväisyys ja henkilöstömme hyvinvointi ovat meille kaikki kaikessa, Närhi kertoo.

Kuljetusrinki haluaa pitää henkilökunnastaan hyvää huolta ja varmistaa, että koko henkilökunnalla on mahdollisimman turvallinen työympäristö. Kuljetusringin tavoitteena on olla askeleen edellä suhteessa työturvallisuuden minimivaatimuksiin. Yrityksen käytössä on mobiilisovellus, jonka avulla koko henkilökunta voi helposti antaa mahdollisia kehitysehdotuksia sekä huomioita päivittäisiin työtapahtumiin liittyen. Työturvallisuutta parannetaan tarttumalla rivakasti toimeen kehitysehdotuksien jälkeen. Iso osa työturvallisuuden parantamisesta liittyy työntekijöiden havainnointiin ja raportointiin.​

Työturvallisuuspäällikkö ja työturvallisuuskomitea pitävät huolen siitä, että ehdotukset huomioidaan ja ne otetaan käytäntöön. Kuljetusringin työturvallisuus liittyy pitkälti kuljetuskalustoon ja sillä tehtävään työhön erilaisissa kohteissa. Se tarkoittaa käytännössä kuorma-autojen hyvää kuntoa, työntekijöiden osaamisen huomioimista ja oikeanlaisia työvarusteita. Pakollisten koulutuksien lisäksi yksittäisillä työmailla voi olla lisäksi oma turvallisuuteen liittyvä perehdytys.

Yksittäisistä riskitekijöistä liukkaus nousee esille eri asiayhteyksissä. Talven tullessa jäätyneet kohdat aiheuttavat kuljettajille helposti yllättäviä tilanteita. Toinen huomioitava työturvallisuustekijä liittyy yleisesti raskaalla kalustolla liikkumiseen. Pääkaupunkiseudulla ja rakennustyömailla työkohteet ovat usein ahtaissa tiloissa, minkä vuoksi huolellisuus työnteossa korostuu.​

Vastuullisuudesta